maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kuulumisia maanantaina 27.4.

Heippa!

Edellisestä päivityskerrasta on taas vierähtänyt aikaa, mutta taas on tapahtunut kaikenlaista. Tämän viikon perjantaina (1.5.) on viimeinen ilmoittautumispäivä Keskiaikamarkkinoille, ja olemme sopineet lähettävämme hakemuksen huomenna, eli tiistaina. Ilmoittautumisemme on näin myöhäinen siksi, että hakemukseen tulee liittää mahdollisimman paljon kuvia markkinoille myyntiin tulevista tuotteista ja olemme käyttäneet ajan hyödyksemme ja valmistaneet niitä. Kaikkia tuotteita emme tietenkään voi kuvata, sillä esimerkiksi kesän ja syyslukukauden alun ajan teemme niitä vielä lisää tai jatkamme vanhoja. Suunnitelmat ja prototyypit käyvät kuitenkin myös tuotteen kuvasta, joten lähetämme ne. Myös myyjistä täytyy olla hakemuksessa kuva, joten tänään otamme meistä ryhmäkuvan.

Vanhoista kolikoista teemme sormuksia ja mahdollisesti myös muita koruja. Kolikkoon tehdään ensin poralla reikä, ja sen jälkeen ne naputellaan sormusraudalla niin, että reunat kääntyvät alaspäin.


 Osa pronssivaluista näyttää tällä hetkellä tältä. Oikealla olevat vyönsoljet ovat lähes valmiita, mutta muut kaipaavat vielä lisää työstöä.


 

Luusta on tullut uusi mielenkiintoinen materiaali, josta teemme erilaisia tuotteita markkinoille. Materiaalina luu on hyvin keskiaikaan sopivat. Keskimmäisessä kuvassa on lehmän sarvia, joista voi tehdä mm. keskiaikaisia juomasarvia. Hirven luusta taas voi esimerkiksi veistää erilaisia koruja tai koriste-esineitä.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Kuulumisia 10.4.

Heippa!

Edellisestä päivityksestä onkin jo kulunut jonkin aikaa. Tällä viikolla alkoi viimeinen jakso, joten aikaa ei ole enää niin paljoa. Asujemme kankaat saapuivat viimein, joten niiden työstö voi viimein alkaa!

Tässä ensimmäiset kankaat sekä kahdet eriväriset nyörit. Tästä paketista puuttuivat kolme eri väriä, jotka toivottavasti tulevat ensiviikon aikana.

Tilauksessamme oli myös kahta eriväristä keinonahkaa, mustaa sekä ruskeaa, ja niistä tehdään essuja, liivejä tai muita aikaan sopivia asusteita.


Myyntikojun teko on myös edennyt hurjasti, siitä kuvia myöhemmin!